23.6.2011

Le Grand Tour 24h seikkailukilpailu, 2.-3.6.2011, Torsby, Ruotsi

Sain innostettua ironman-triahlonisti Sari Puumalan 24h-seikkailukisaan parilla puhelinsoitolla ja kahden viikon varoitusajalla. Kaikki muut tiimin vakiojäsenet olivat varattuja mutta minähän halusin kokeilla ruotsalaista nonstop-kisaa. Sarilla oli vain vähän seikkailuosaamista mutta sitäkin enemmän pyöräily- ja juoksukokemusta, tosin maantiellä hankittua. Kisan aikana totesimmekin että erittäin tekninen maastoajo sekä metsäjuoksu eivät olleet Sarin vahvuuksia. Rohkeutta ja mukautumiskykyä ei Sarilta kuitenkaan puuttunut, sillä köysitehtävät sujuivat ripeästi ja melontavauhti nousi hyvälle tasolle kisan loppua kohti.

Yhtään yhteisharjoitusta emme tehneet, ja minä lainasin Sarille seikkailuvarusteita ihan riittävästi. Ensimmäisen kerran Sarilla oli selässään 30L reppu, lukuisat taskut täynnä evästä. Hyvillä mielin lähdettiin reissuun, tavoitteina tasainen eteneminen ja maaliin pääsy. Lupasin Sarille 24h kisan mutta se ylittyi voittajillakin reilusti, meillä 10h.

Minulla valmistautuminen kisaan ei mennyt tavoitteiden mukaan, vaan univelkaa kertyi yö toisensa perään viikon ajan ennen kisaa. Rutiinilla survoin varusteet Tatonkaan ja luotin tekemääni varusteluetteloon.

Meidän piti ehtiä Turusta lähtevään lauttaan keskiviikkona 1.6. klo 20 mennessä, mutta vielä klo 17.20 möin karttoja ja säädin ihan uutta rogaining-ohjelmistoa Keski-Uusimaarasteilla Tuusulassa. Sari odotti minua jo reitin varrella. Säätämisen jälkeen selvisimme lauttaan ja buffettipöytään.

Ti-aamulla varhain karautimme 430km Torsbyn ohi kanoottien pudotuspaikalle, Ruotsin ja Norjan rajalla, ja teippasimme geelit sekä banaanit kanootin kylkiin. Sitten kisakeskukseen Torsbyyn säätämään pariksi tunniksi. Ehdimme nippa nappa järjestäjien kuljetukseen rullaluistelun lähtöpaikalle. Kisa alkaisin lyhyillä lajivaihdoilla Torsbyssä. Emme ehtineet syödä laiva-aamiaisen jälkeen, joten olin nälkäinen ja varmaan Sarikin oli, siis ruoan puutteesta.

Ennen kisaa tein reittikaavion, jonka mukaan saimme varusteet järjestykseen








Startti tapahtui kylän aukiolta ylämäkeen ja otin Sarin melkein heti hinaukseen. Parin kilometrin rullaluistelun jälkeen tulimme juoksun vaihtoon minuutin kärjen jälkeen. Suunnistus 3km ei sujunut hyvin ja jäimme kärjelle 5min lisää. Pyöräily 8km meni hyvin. Rullaluistelu 2,5km meni hyvin. 5km hiihto tunnelissa meni hyvin ja olimme prologin jälkeen kärkeä 20min perässä.

Nyt alkoi varsinainen matkanteko, pyöräily 30km pienillä poluilla, kantaen soilla ja vaaroja ylös. Hulppeat maisemat. Suunnistus sujui hyvin. Välillä vedin Saria jos maasto antoi mahdollisuuden. Lopussa nousimme 400m vaaran huipulle. Ei mitään tietoa sijoituksista.

Suunnistus 20km pimenevään yöhön sujui hyvin. Kerran hukkasin Sarin kun en katsonut taakseni. Olimme sekasarjassa sijalla 6 kun tulimme melonnan vaihtoon.


Ensimmäinen melontaosuus


Paatti kulki ihan hyvin ja rastit löytyivät. Kun tulimme reilun kilometrin kantopätkälle, niin Sari ihmetteli että voiko tuosta kohtaa nousta ylös rinnettä. No siitä menimme rutiinilla, sillä minähän en arpomaan ala kisassa. Kanootin lasku virtaavaan jokeen ei sujunut yhtä hyvin sillä kanootti tarttui joen yli kaartuvaan puuhun ja kaatui, täyttyi vedestä ja varusteita katosi. Minähän hyppäsin virran vietäväksi ja sain parissa minuutissa kerättyä melan ja kanoottikärryt. Piristyimme uinnista kummasti ja kanootti kulki muuten hyvin, paitsi vesilasti hidasti.



Vaihdossa meitä odotti rullaluistimet. Luistelimme 5km ja aloitimme juoksun pyörille ylämäkeen. Aurinko paistoi jo todella kuumana, 30 astetta. Kadotimme niukkaakin niukemman polun ja painelimme suunnalla viimeisen puoli tuntia. Pyörät löytyivät sukkana.

Vanha kartta ja vanhat polkumerkinnät

Vielä emme kuitenkaan päässeet pyöräilemään vaan saimme käteen vanhan 1:11000 suunnistuskartan, matka noin 12km. Ensimmäinen rasti edellytti uimista turvesuossa, samoin kolmas ja viides. Hyvin meni, vaikkakin hankalissa maastonkohdissa hitaammin. Nousua tuli jälleen puoli kilometriä. Pikaista tankkausta, lyhyet trikoot jalkaan ja suunta alamäkeen.

Pyöräily 160km alkoi heikosti omalta osaltani, sillä raskas univaje hidasti vauhtia. Tein myös pari suunnistusvirhettä. Söin paljon, nukuin 5min ojassa mutta vasta kastautuminen jääkylmään tunturipuroon pelasti päivän. Taas etenimme hyvää vauhtia ja täydensimme eväitä huoltamolla (jäätelöä, redbullia ja kokista reppu täyteen).

Pyöräilyn puolivälissä oli kiipeilyrasti jossa jouduimme odottelemaan 20min, josta nukuimme 9min ja söimme 11min. ”Kiipeilyyn” kuului kaksi flying foxia rotkon yli ja tyrolian traverse löysillä vaijereilla. Ihan kivat.

Pyöräily jatkui hyvällä sykkeellä 15km kunnes saavuimme suon laitaan. Päätimme jättää pyörät ja hakea kaksi rastia juosten 4km peitteiseltä suoalueelta. Rastit löytyivät hyvin mutta pyörille paluu olikin vaikeampaa sillä mistään ei saanut kiinni kun kartta oli seikkailullisen epätarkka ja 1:40000. Lopun pyöräily meni hyvin, paitsi 400 metrin irtosora-alamäki oli Sarille hidas. Melonnan vaihtoon tulimme auringon taas himmentyessä. Olimme olleet matkalla jo reilusti yli vuorokauden ja Sarin henkinen tavoiteaika ylittymässä reilusti.

Melonta 22km yöllä sujui todella hyvin, mitähän oli tapahtunut, sillä ohitimme pari miesjoukkuetta hiilikuitu-martreineen? Kantopätkät meni heittämällä vaikka könyttiinkin pystysuoria rinteitä ylös alas, Sarin ja muiden joukkueiden ihmetellessä. Kisan vaikein rasti 2km kantopätkällä löytyi helposti kun uskoin karttaa ja etenin rutiinilla. Joku joukkue oli keskeyttänyt tässä vaiheessa kun ei ollut löytänyt rastia. Melonnan lopussa lähdimme vielä hyvällä sykkeellä 5km juoksuun Torsbyn hiihtokeskuksen näköalatorniin. Taiteilimme vielä mäen alas ja maaliin ajassa 34h. Olimme tyytyväisiä ja erittäin hyvävoimaisia. Tästä pitäisikin voida jatkaa vielä 4vrk.

Viimeinen melonta ja juoksu maaliin


Tavoiteaika siis ylittyi 10 tunnilla josta Sari oli leikisti kiukkuinen ja uhkasi ettei olisi lähtenyt matkaan jos olisi tiennyt tämän. Ehkäpä jätin myyntipuheessani mainitsemattani pahimmat ajanylitykset.

Jäimme lopulta kisan kärjelle 6 ja puoli tuntia, tasaisesti koko matkalla. Olimme sekasarjan viidensiä, koko kisan kymmenensiä miesjoukkueet mukaan lukien, kaikkiaan 41:stä startanneesta joukkueesta.

Hyvä reissu kaikkiaan. Valmistelut Ranskan AR-kisaan on käynnissä.

7.1.2011

Loppiaisrogaining 8h 6.1.2011

Uusi kausi on nyt aloitettu. Pikkupakkasessa juostu rogaining oli hyvä harjoitus ja samalla osoitus siitä että talven perustreeni on pitänyt koneen kohtalaisesti käynnissä.

Matkaan lähdettiin Mikon kanssa kevyellä varustuksella ja lenkkareilla. En edes miettinyt lumikenkiä, vaan ajattelin pidempien tiekiertojen riittävän. No, ei kierrot riittäneet vaan umpihangessa edettiin viidesosa koko matkasta, ja hitaasti. Toinen viidesosa oli muuten vaan hidasta ja huonoa lumista alustaa tai muiden tekemää hankiuraa.



Heti lähdössä Mikon ja minun seuraan liittyi uusi tuttavuus Niko Sorvari, jolla reitti oli jotakuinkin sama ja vauhti vähintäänkin yhtä hyvää kuin meillä. Juoksimme koko ajan, paitsi hankipaikoissa. Kaikki meni nappiin reiluun 4 tuntiin jolloin aloin tarkkailla jäljellä olevan suunnitellun reitin pituutta. Alkoi huolestuttamaan mutta olihan meillä oikomahdollisuuksia.

Tuntia myöhemmin olimme hieman nopeammin rastilla 40 jota olin pitänyt kisan vedenjakajana. Tässä minä tein riskipäätöksen ja aloin sooloilla. Päätin yrittää alkuperäistä reittiä yhdellä lisäoikomahdollisuudella. Juoksin tavoitevauhtia kolmen kilometrin siirtymän hankipätkän alkuun, mutta sitten iski reissun hitain etenemisvauhti rastivälillä 44-58. Harvaan tampattuja polunalkuja oli siellä täällä ja mikään niistä ei vienyt haluamaani suuntaan. Mutkitellen etenin rastille mutta olin hukannut jo 10min. Sitten päätin ottaa hukattua aikaa kiinni ja juoksin siirtymää kovempaa, siis laput silmillä, ja kilometrin väärään suuntaan. Palasin takaisin vielä kovempaa mutta nyt silmät alkoivat tummumaan sillä enhän ollut pariin tuntiin ehtinyt edes juoda saatikka syödä. Letkutkin olivat jäätyneet. Tuohon ekstralenkkiin hukkasin 10min. Seuraava rasti oli 52 ja paha. Rasti oli ihan oikeassa kohdassa mutta 5min siihenkin hukkui. Nyt piti viimeistään heittää toivo hyvistä pisteistä 53 ja 50 sekä oiosta suon läpi teleskoopille ja maaliin. Kiltisti otin pitkän kierron maalin ohi rastille 43. Maalissa aika oli 7.54, pisteitä 83, matka 48,05km.
Mikko ja Niko painoivat suunnitellun reitin hieman loppuosastaan kevennettynä alle 7 ja puolen tunnin, pisteitä 87. Vakuuttavaa työtä jätkiltä.




Nyt hiihdetään ja pikaluistellaan pari kuukautta.

9.11.2010

Seikkailu-urheilun Maailmanmestaruuskilpailut Espanjassa 30.9.-9.10.2010

Joukkue:
Juha Lehtonen (kapteeni)
Mikko Kolehmainen
Ingrid Stengård
Mikko Kolehmainen

Kisaraportti: Ingrid

Kuinka pitkä aika on 6 vuorokautta? Kuusi vuorokautta pelkkää fyysistä aktiviteettia. Kuusi vuorokautta ilman unta. Team Garmin Adventure osallistui lokakuun alussa seikkailu-urheilun maailmanmestaruuskisoihin ja ottivat tuntumaa yllä mainittuun. Tuloksena oli kunnioitettava 18. sija maailman kovimpien seikkailu-urheilujoukkueiden seassa.

Lue ja koeta eläytyä tapahtumiin suhteutettuna normaaliin arkielämään.


Sunnuntai 3.10.
Vietät lepopäivää nukkumalla aamulla pitkään. Sillä aikaa Team Garmin Adventure hölkkää reput selässä Avilan vanhan kaupungin keskelle. Sunnuntaiaamuna kello yhdeksän kaupungin vielä nukkuessa lähtölaukaus pamahtaa seikkailu-urheilun MM-kisalle ja reilut 50 nelihenkistä joukkuetta säntäävät kovaa vauhtia kuusi vuorokautta kestävälle taipaleelle. Ensimmäisenä lajina on visainen kaupunkisuunnistus. Kun itse alat nousta aamupalalle, Team Garmin tulee ensimmäiselle vaihtopaikalle, heittää juoksutossut varustetynnyriin ja jatkaa maastopyörällä kohti horisontissa häämöttäviä vuoria. Samalla joukkue saa ensituntuman vanhoihin peruskarttoihin jotka ovat kompassin lisäksi ainoa apuväline koko kisareitin löytämiseen. Reittiä ei siis ole merkattu vaan jokainen joukkue saa itse valita parhaaksi katsomansa reitin eri rastien välillä. Kartoista puuttuu paljon teitä ja polkuja joten suunnistus on haasteellista.

Vietät sunnuntaipäivää ystävien kanssa tai jotain muuta mukavaa puuhastellessa ja nautit lounasta rauhassa. Team Garmin taas kaivaa polkiessaan energiapatukoita, keksejä ja pähkinöitä repun sivutaskuista tasaisin välein ja syö ilman että se mitenkään vaikuttaa etenemisvauhtiin. Jyrkkiä ylämäkiä, alamäkiä ja tuulisia tasankoja vilahtaa ohi. Välillä alla on nopeaa soratietä ja toisinaan pieni kivinen polku. Kun alkaa olla aika valmistaa päivällistä kotona, Team Garmin saapuu vaihtopaikalle ja vetää juoksutossut jalkaan, saa paremman suunnistuskartan ja lähtee hakemaan rasteja metsästä. Taas on ylä- ja alamäkiä, pusikkoa, ryteikköä ja hienoa mäntymetsää. Ehdit valmistaa päivällisen, syödä sen rauhassa ja vielä rentoutua hyvän aikaa ennen kuin Team Garmin saapuu vaihtoalueelle, yhtä aikaa hämärän tullessa. Vesisade on myös alkanut. Kun kotona istut mukavasti sohvaan katsomaan TV:tä, Team Garmin hyppää jälleen pyörien selkään ja lähtee otsalamppujen valossa polkemaan kaatosateeseen. Vähitellen siirryt sohvasta nukkumaan. Team Garmin jatkaa pyöräilyä läpi yön. Vanhalla peruskartalla suunnistaminen on pimeässä vielä huomattavasti hankalampaa kuin päivällä. Joukkueen iloksi sade lakkaa aamuyöstä.

Maanantai 4.10.
Herätyskellosi soi arkiaamun merkiksi. Team Garmin, joka on pyöräillyt koko yön, saapuu vaihtopaikalle ja jakautuu kahteen pariin josta toinen lähtee melomaan isolle järvelle toisen parin juostessa metsässä järven rannalla. Syöt aamiaisen ja lähdet työpaikalle. Team Garmin jatkaa keksien, patukoiden, kuivattujen hedelmien yms syömistä noin tunnin välein samalla kuin matka etenee juosten tai meloen. Kun työpaikalla on aamupäiväkahvin aika, Team Garmin on saapunut järven toiseen päähän jossa parit vaihtavat tehtäviä ja äsken myötätuuleen meloneet pääsevät juoksemaan yhden vuoren kautta takaisin järven toiseen päähän ja juoksijat taas melomaan raskasta kajakkikaksikkoa navakkaa tuulta vastaan. Pidät lounastaukoa työpaikalla ja Team Garmin jatkaa juoksua ja melontaa. Noin iltapäiväkahvien aikaan Team Garmin saapuu takaisin pyörien luokse josta matka jatkuu polkien kohti seuraavia vuoria.

Lähdet töistä kotiin raskaan työpäivän jälkeen ja Team Garmin jatkaa pyöräilyä. Syöt päivällistä, katsot TV:tä tai harrastat jotain illalla. Team Garmin pyöräilee ja korjaa hajonnutta pyörää ja pyöräilee taas. Aurinko laskee vuorten taa ja otsalamput tulevat esille. Lämpötila laskee nollan paikkeille. Menet nukkumaan ja Team Garmin jatkaa pyöräilyä ylös ja alas vuorten rinteitä.

Tiistai 5.10.
Joskus puolen yön jälkeen kun olet syvässä unessa Team Garmin saapuu vaihtopaikalle. On varhainen tiistai aamuyö ja vuorossa on ensimmäinen unitauko sitten maanantaiaamun. Ensin Team Garminin jäsenet keittävät retkikeittimellä vettä ja nauttivat lämpöisen kuivamuonapussiaterian. Sitten joukkue ottaa makuualustat esille vaihtopaikan asvaltille ja nukkuu kahden tunnin unet. Sinun edelleen nukkuessa Team Garminin herätyskello soi ja joukkue heittää pakkashuurteen peittämät makuupussit varustetynnyreihin sitoessaan rullaluistimia jalkaan. Tunnin ylämäkiluistelu toimii sopivana herätyksenä joukkueelle ja sitten he vaihtavat juoksutossut jalkaan ja alkavat kapuamaan kohti kilpailureitin korkeimpia vuoria.

Kotona sinun herätyskello soi ja uusi työpäivä alkaa Team Garminin kiivetessä kohti vuoren huippua ja seuratessa juosten sen harjanteita. Sopivasti aamupäiväkahvien aikaan Team Garmin saapuu kiipeilyrastille jossa suorittavat vähän kahvitaukoa pidemmän kiipeilytehtävän kallioseinämällä. Jatkat työpäivää ja Team Garmin jatkaa trekkausta. Yön kylmyys vaihtuu heillä auringon porotukseksi ja helteeksi. Mahtavat vuoristomaisemat ympäröivät joukkueen joka kovasta kilpailuvauhdista huolimatta ehtii myös nauttia maisemista kun ne vilisevät ohi. Työpäiväsi päättyy ja Team Garmin liikkuu vauhdikkaasti irtokivien seassa yli kahdentuhannen metrin korkeudessa vuoren rinteitä ylös ja alas. Välillä on niin jyrkkää että virheaskel saattaisi olla kohtalokas.

Syöt päivällistä ja siirryt iltaharrastuksiesi pariin. Samalla Team Garmin saapuu vaihtopaikalle ja hyppää taas pyörien päälle. Vauhdikas asfalttiajao vie kilpailun ainoalle pakolliselle lepopaikalle. Menet kotona nukkumaan ja niin tekee myös Team Garmin liikuntahallin lattialla syötyään ensin lämpöisen kuivamuona-aterian. Kun itse olet syvimmässä unessa, Team Garminin kahden tunnin unet ovat ohi ja polkupyörät odottavat ajajiaan. Loppuyön Team Garmin ajaa pitkin pieniä polkuja ja lähes olemattomia polkuja ylittäen kiviaitauksia, puroja ja muita yllättäviä esteitä.

Keskiviikko 6.10.
Heräät kotona uuteen työpäivään. Samoihin aikoihin Team Garmin saapuu vaihtopaikalle ja siirtyy ihailemaan auringon nousua järvellä meloen. Toki nukkumatti välillä muistuttaa olemassaolostaan kun unta ei ole tullut kuin neljä tuntia kolmessa vuorokaudessa, mutta kofeiinijuoma, laulu, veden heitto naamalle ynnä muut kikat auttavat hereillä pysymiseen.

Sinä teet viikon kolmannen työpäivän sillä aikaa kun Team Garmin meloo järven poikki, käy kahdessa eri paikassa rannalla suunnistamassa ja meloo takaisin pyörien luo. Samoihin aikoihin kun työpäiväsi alkaa olla ohi, Team Garmin on jälleen kerran pyörän satulassa polkemassa uusien rinteiden, tasankojen, jokilaaksojen ja pikkukylien läpi. Syöt taas kerran päivällistä ja vietät iltaa ehkä juhlien pikkuperjantaita samalla kuin Team Garmin pyöräilee. Menet nukkumaan ja Team Garminkin tarvitsee vähän unta joten joukkue ottaa kahden tunnin unet liikuntahallissa olevalla rastilla. Sinun jatkaessasi mukavia unia joukkue taas pyöräilee otsalamppujen valossa. Osuudella tulee vastaan niin joen ylityksiä kuin pyörän työntämistä puskien läpi ja jyrkkää ylämäkeä ylös. Kartta ei pidä lainkaan paikkaansa ja apua reitin löytämisessä joukkue saa muun muassa eräältä aamuvirkulta paikallisasukkaalta. Välillä joukkue jakaantuu etsiessään oikeaa polkua.

Torstai 7.10.
Heräät uuteen työpäivään. Team Garmin jatkaa pyöräilyä ja ihailee auringonnousua korkealta kukkulalta ajellessaan harjannetta eteenpäin. Näin työviikon lähestyessä loppua alat ehkä jo haaveilla sen päättymisestä ja odotat aamupäivän kahvitaukoa. Team Garmin alkaa odottaa seuraavaa vaihtopaikkaa ja saapuu sinne sopivasti noin kahvitaukosi aikaan. Juoksutossut vaihtuvat jalkaan ja edessä näkyy kaunis vuori jonka päällä linnoitus. Sinun jatkaessasi töitä Team Garmin lähtee taivaltamaan tuhat nousumetriä ylös kohti linnoitusta. Syödessäsi lounasta joukkue saapuu tuulen tuivertamalle huipulle ja laskeutuu tuulessa läpättäviä köysiä pitkin toisella puolella olevan pystysuoran kallioseinän alas. Köysien loputtua joukkue jatkaa liki 50 astetta jyrkkää irtosorarinnettä alaspäin välillä enemmän soran mukana valuen kuin juosten. Jatkat työpäivää ja Team Garmin trekkaa vuoripolkuja alas syvälle laaksoon. Työpäiväsi päättyy ja samalla Team Garmin on laakson pohjalla jossa vaihtuu rullaluistimet jalkaan ja matka jatkuu uudestaan ylös. Kun olet syönyt päivällisen TV:n ääressä, Team Garmin on vihdoin ylhäällä ja vaihtaa menopeliksi pyörän. Vietät torstai-iltaa tapasi mukaan samalla kuin Team Garmin pyöräilee. Ikuinen keksien, patukoiden, pähkinöiden ja vastaavan syöminen alkaa heitä kyllästyttää ja joukkue tekee pikaisen pysähdyksen pikkukylän kuppilassa josta saavat ostaa leipää, kinkkua ja muita herkkuja. Kauan eivät ehdi pysähtyä ennen kuin matka jatkuu pimenevässä illassa. Menet nukkumaan ja Team Garmin pyöräilee. Nukkumatti meinaa kiusata joukkuetta, mutta aikaa ei ole nukkua kun matkaa on jatkettava. Aamuyöstä samoihin aikoihin kun lehdenjakaja pudottaa sanomalehden luukkuusi, Team Garmin saapuu vaihtoon ja odottaa innolla tulevaa melontaa. Edessä on kuitenkin ikävä yllätys. Järjestäjiltä on loppunut kajakit. Joukkue saa komennon nukkua ja odottaa uusia kajakkeja. Neljä tuntia unta taivasalla pienessä tihkusateessa tuntuu joukkueesta kuin unelmayö hotellissa eikä nukkumattia tarvitse kysellä.

Perjantai 8.10.
Heräät viikon viimeiseen työpäivään. Team Garmin herää vähän myöhemmin pirteän vahvoina juhlallisen neljän tunnin unen jälkeen. Kajakkeja ei ole edelleenkään ja joukkue joutuu jatkamaan pyörillä. Istut päivän töissä ja samalla Team Garmin pyöräilee hieman haikein mielin kohti lähestyvää maalia. Kajakkien puuttuminen harmittaa. Odotat jo työpäivän päättymistä ja niin odottaa myös Team Garmin oman urakkansa loppumista.

Vihdoin sinun on aika lähteä kotiin pitkän työviikon jälkeen. Team Garmin saapuu Salamancaan viimeiseen kaupunkisuunnistukseen ja ylittää maalilinjan väsyneinä mutta onnellisina.

Olet viettänyt sunnuntain sekä tehnyt täyden työviikon eli noin 40 työtuntia ja varmasti harrastanut jotain iltaisin. Team Garmin on samaan aikaan liikkunut 700 km vaeltaen, pyöräillen, meloen ja rullaluistellen. Nousumetrejä on kertynyt yli 20 000. Tähän joukkue on käyttänyt 126 tuntia josta vajaat kymmenen on unta, muutama tunti vaihtoja ja kaikki loput jatkuvaa liikkumista.

Joukkue on nähnyt osan Espanjan upeaa luontoa, auringonlaskuja, auringonnousuja, tähtitaivasta, rankkasadetta ja erilaisia tuulia. Joukkuejäseniä on palelluttanut, väsyttänyt, sattunutkin on, naurattanut, itkettänyt ja paljon muuta, mutta kokemus on kaikille ikimuistoinen. Seikkailukisaa ei voi täysin ymmärtää kokeilematta.

29.9.2010

Vihdoinkin matkalla Espanjaan! Valmistautumiset on tehty ja neljän päivän päästä ollaan starttiviivalla. Toivotaan ettei välineitä taikka paikkoja hajoa liiaksi.

Pidä kisasivut auki http://www.raidbimbache.com/info/en/raid.html tai
www.sleepmonsters.com.


Jussi

4.7.2010

Team Garmin Adventure on luotu!

Garmin on joukkueen pääyhteistyökumppani. Yhteistyö aloitetaan vahvalla kokoonpanolla. Joukkueeseen kuuluvat kokeneet seikkailijat Juha ja Mika Lehtonen, Euroopan paras naispyöräsuunnistaja Ingrid Stengård ja maajoukkuepyöräsuunnistaja Mikko Kolehmainen. Kaikilta löytyy rutkasti kokemusta ylipitkistä kestävyyskilpailuista. Nyt joukkueen haaste onkin saada kunkin yksilön vahvuudet pintaan ja heikkoudet karsittua.

Joukkueen päätavoite tänä vuonna on Espanjassa käytävissä seikkailu-urheilun MM-kilpailuissa (ARWC - Adventure Racing World Championships) 30.9.-9.10.2010. Matkan varrella joukkue hioo kuntoaan pitkäkestoisissa "peruslaji"-kilpailuissa sekä treenaa yhdessä.