23.6.2011

Le Grand Tour 24h seikkailukilpailu, 2.-3.6.2011, Torsby, Ruotsi

Sain innostettua ironman-triahlonisti Sari Puumalan 24h-seikkailukisaan parilla puhelinsoitolla ja kahden viikon varoitusajalla. Kaikki muut tiimin vakiojäsenet olivat varattuja mutta minähän halusin kokeilla ruotsalaista nonstop-kisaa. Sarilla oli vain vähän seikkailuosaamista mutta sitäkin enemmän pyöräily- ja juoksukokemusta, tosin maantiellä hankittua. Kisan aikana totesimmekin että erittäin tekninen maastoajo sekä metsäjuoksu eivät olleet Sarin vahvuuksia. Rohkeutta ja mukautumiskykyä ei Sarilta kuitenkaan puuttunut, sillä köysitehtävät sujuivat ripeästi ja melontavauhti nousi hyvälle tasolle kisan loppua kohti.

Yhtään yhteisharjoitusta emme tehneet, ja minä lainasin Sarille seikkailuvarusteita ihan riittävästi. Ensimmäisen kerran Sarilla oli selässään 30L reppu, lukuisat taskut täynnä evästä. Hyvillä mielin lähdettiin reissuun, tavoitteina tasainen eteneminen ja maaliin pääsy. Lupasin Sarille 24h kisan mutta se ylittyi voittajillakin reilusti, meillä 10h.

Minulla valmistautuminen kisaan ei mennyt tavoitteiden mukaan, vaan univelkaa kertyi yö toisensa perään viikon ajan ennen kisaa. Rutiinilla survoin varusteet Tatonkaan ja luotin tekemääni varusteluetteloon.

Meidän piti ehtiä Turusta lähtevään lauttaan keskiviikkona 1.6. klo 20 mennessä, mutta vielä klo 17.20 möin karttoja ja säädin ihan uutta rogaining-ohjelmistoa Keski-Uusimaarasteilla Tuusulassa. Sari odotti minua jo reitin varrella. Säätämisen jälkeen selvisimme lauttaan ja buffettipöytään.

Ti-aamulla varhain karautimme 430km Torsbyn ohi kanoottien pudotuspaikalle, Ruotsin ja Norjan rajalla, ja teippasimme geelit sekä banaanit kanootin kylkiin. Sitten kisakeskukseen Torsbyyn säätämään pariksi tunniksi. Ehdimme nippa nappa järjestäjien kuljetukseen rullaluistelun lähtöpaikalle. Kisa alkaisin lyhyillä lajivaihdoilla Torsbyssä. Emme ehtineet syödä laiva-aamiaisen jälkeen, joten olin nälkäinen ja varmaan Sarikin oli, siis ruoan puutteesta.

Ennen kisaa tein reittikaavion, jonka mukaan saimme varusteet järjestykseen








Startti tapahtui kylän aukiolta ylämäkeen ja otin Sarin melkein heti hinaukseen. Parin kilometrin rullaluistelun jälkeen tulimme juoksun vaihtoon minuutin kärjen jälkeen. Suunnistus 3km ei sujunut hyvin ja jäimme kärjelle 5min lisää. Pyöräily 8km meni hyvin. Rullaluistelu 2,5km meni hyvin. 5km hiihto tunnelissa meni hyvin ja olimme prologin jälkeen kärkeä 20min perässä.

Nyt alkoi varsinainen matkanteko, pyöräily 30km pienillä poluilla, kantaen soilla ja vaaroja ylös. Hulppeat maisemat. Suunnistus sujui hyvin. Välillä vedin Saria jos maasto antoi mahdollisuuden. Lopussa nousimme 400m vaaran huipulle. Ei mitään tietoa sijoituksista.

Suunnistus 20km pimenevään yöhön sujui hyvin. Kerran hukkasin Sarin kun en katsonut taakseni. Olimme sekasarjassa sijalla 6 kun tulimme melonnan vaihtoon.


Ensimmäinen melontaosuus


Paatti kulki ihan hyvin ja rastit löytyivät. Kun tulimme reilun kilometrin kantopätkälle, niin Sari ihmetteli että voiko tuosta kohtaa nousta ylös rinnettä. No siitä menimme rutiinilla, sillä minähän en arpomaan ala kisassa. Kanootin lasku virtaavaan jokeen ei sujunut yhtä hyvin sillä kanootti tarttui joen yli kaartuvaan puuhun ja kaatui, täyttyi vedestä ja varusteita katosi. Minähän hyppäsin virran vietäväksi ja sain parissa minuutissa kerättyä melan ja kanoottikärryt. Piristyimme uinnista kummasti ja kanootti kulki muuten hyvin, paitsi vesilasti hidasti.



Vaihdossa meitä odotti rullaluistimet. Luistelimme 5km ja aloitimme juoksun pyörille ylämäkeen. Aurinko paistoi jo todella kuumana, 30 astetta. Kadotimme niukkaakin niukemman polun ja painelimme suunnalla viimeisen puoli tuntia. Pyörät löytyivät sukkana.

Vanha kartta ja vanhat polkumerkinnät

Vielä emme kuitenkaan päässeet pyöräilemään vaan saimme käteen vanhan 1:11000 suunnistuskartan, matka noin 12km. Ensimmäinen rasti edellytti uimista turvesuossa, samoin kolmas ja viides. Hyvin meni, vaikkakin hankalissa maastonkohdissa hitaammin. Nousua tuli jälleen puoli kilometriä. Pikaista tankkausta, lyhyet trikoot jalkaan ja suunta alamäkeen.

Pyöräily 160km alkoi heikosti omalta osaltani, sillä raskas univaje hidasti vauhtia. Tein myös pari suunnistusvirhettä. Söin paljon, nukuin 5min ojassa mutta vasta kastautuminen jääkylmään tunturipuroon pelasti päivän. Taas etenimme hyvää vauhtia ja täydensimme eväitä huoltamolla (jäätelöä, redbullia ja kokista reppu täyteen).

Pyöräilyn puolivälissä oli kiipeilyrasti jossa jouduimme odottelemaan 20min, josta nukuimme 9min ja söimme 11min. ”Kiipeilyyn” kuului kaksi flying foxia rotkon yli ja tyrolian traverse löysillä vaijereilla. Ihan kivat.

Pyöräily jatkui hyvällä sykkeellä 15km kunnes saavuimme suon laitaan. Päätimme jättää pyörät ja hakea kaksi rastia juosten 4km peitteiseltä suoalueelta. Rastit löytyivät hyvin mutta pyörille paluu olikin vaikeampaa sillä mistään ei saanut kiinni kun kartta oli seikkailullisen epätarkka ja 1:40000. Lopun pyöräily meni hyvin, paitsi 400 metrin irtosora-alamäki oli Sarille hidas. Melonnan vaihtoon tulimme auringon taas himmentyessä. Olimme olleet matkalla jo reilusti yli vuorokauden ja Sarin henkinen tavoiteaika ylittymässä reilusti.

Melonta 22km yöllä sujui todella hyvin, mitähän oli tapahtunut, sillä ohitimme pari miesjoukkuetta hiilikuitu-martreineen? Kantopätkät meni heittämällä vaikka könyttiinkin pystysuoria rinteitä ylös alas, Sarin ja muiden joukkueiden ihmetellessä. Kisan vaikein rasti 2km kantopätkällä löytyi helposti kun uskoin karttaa ja etenin rutiinilla. Joku joukkue oli keskeyttänyt tässä vaiheessa kun ei ollut löytänyt rastia. Melonnan lopussa lähdimme vielä hyvällä sykkeellä 5km juoksuun Torsbyn hiihtokeskuksen näköalatorniin. Taiteilimme vielä mäen alas ja maaliin ajassa 34h. Olimme tyytyväisiä ja erittäin hyvävoimaisia. Tästä pitäisikin voida jatkaa vielä 4vrk.

Viimeinen melonta ja juoksu maaliin


Tavoiteaika siis ylittyi 10 tunnilla josta Sari oli leikisti kiukkuinen ja uhkasi ettei olisi lähtenyt matkaan jos olisi tiennyt tämän. Ehkäpä jätin myyntipuheessani mainitsemattani pahimmat ajanylitykset.

Jäimme lopulta kisan kärjelle 6 ja puoli tuntia, tasaisesti koko matkalla. Olimme sekasarjan viidensiä, koko kisan kymmenensiä miesjoukkueet mukaan lukien, kaikkiaan 41:stä startanneesta joukkueesta.

Hyvä reissu kaikkiaan. Valmistelut Ranskan AR-kisaan on käynnissä.